Poikkesin tänään tutustumassa uuteen, maaliskuussa kampaamoihin ilmestyvään IdHair Elements -tuotesarjaan. IdHair on ennestään tuttu monien tuotemerkkien takaa, sellaisten kuten L'ANZA tai MSCHIC, ja nyt tavoitteena oli luoda oma hiustenhoitosarja, erityisesti pohjoismaisille hiuksille. Sarjaan sisältyy ajatus vähemmän on enemmän, kuten esimerkiksi jokainen tuote sisältää lämpösuojan ja sekä shampoo että hoitoaine suojaavat myös UVA- ja UVB-säteiltä, jolloin esimerkiksi erillistä suojatuotetta ei tarvita. Kuten olenkin jo monesti todennut, rakastan monitoimituotteita, sillä mitä vähemmällä määrällä purkkeja pärjää, sen parempi.
Uusi sarja liputtaa pohjoismaisen puuvillan nimeen, jonka luvataan puhdistavan hiukset hellävaraisesti ja kosteuttavan latistamatta. Näiden siis pitäisi olla ihanteellisia ohuille ja kylmän kauden rasittamille hiuksille. Koostumukset tuntuivatkin käsiin kevyiltä ja tuoksut hedelmäisen raikkailta. Kulmikkaat pakkaukset ovat sekä käytännöllisen oloiset (vievät vähemmän tilaa ja tuntuvat näppäriltä käsissä) että pohjoismaiseen tyyliin sopivan minimalistiset. Tuotteet eivät sisällä parabeenejä tai allergisoivia hajusteita ja ne on valmistettu Pohjoismaissa.
Sarja jakautuu kolmeen osaan, josta pitäisi löytyä jokaiselle sopivat tuotteet; SILVER lupaa joustavuutta ja pitoa, GOLD pitoa ja suojaa värjätyille hiuksille ja TITANIUM voimakasta pitoa ja hiusta elvyttävää hoitoa. Omat hiukseni ovat varsin kärsineet, kuten muistanettekin, joten olin jo kallistumassa elvyttäviin tuotteisiin, mutta ammattilaisen opastuksella sain mukaani testattavaksi GOLD-perheen tuotteita, sillä hoitavuuden lisäksi ne tuovat kaivattua suojaa värille.
Mielenkiintoista miten uusi sarja tulee löytämään paikkansa lukemattomien muiden purnukoiden lomasta, valttina tässä tosin on vahva Pohjoismaisuus sekä yrityksen pitkä historia hiustuotteiden parissa, joten omassa sarjassa voisi kuvitella yhdistyvän juuri ne ominaisuudet ja osaaminen jolle on koettu olevan kysyntää. Kertoilen sitten käyttökokemuksia kunhan olen saanut uusia tuotteita rauhassa testattua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




2 kommenttia:
Ja minä kun kaipaisin volyymia. RUNSAASTI volyymia. Bodya hiuksille. Tuotetta, joka tekisi skandinaavisista höyhenistäni oikeat Hiukset isolla hoolla.
Kutri: Sarjasta pitäisi löytyä pari hennoille hiuksille tarkoitettua muotoilutuotetta, joiden luvataan tuovan kestävää volyymiä, ainakin suihke joka itsellä herätti kiinnostuksen, sekä muotovaahto (jnka pitäisi koostumuksellaan erota perinteisistä muotovaahdoista). Katsotaan tuovatko nämä perustuotteet mitä testattavakseni sain sitä kaivattua volyymia, mukaan lähti myös kyseinen muotovaahto ja hiuslakka, joten pian nähdään pitääkö lupaukset ja saako hiukset lisää nostetta ;)
Lähetä kommentti